Viime viikonloppu meni puihin, kun sitkeä räkätauti piinasi. Se on harvassa se kerta, kun mä jätän ratsimiset väliin edes kipeänä. Lensun vuoksi en myöskään saanut mentyä katsomaan S:n kurssia Vihtiin. Booring.

Perjantaina tutustuin suorastaan empiirisesti – tulevana yhdyskuntasuunnittelijana se voi olla hyödyllinen kokemus – pääkaupunkiseudun liikenneruuhkaongelmiin. Jökötin ratin takana sekä aamu- että iltapäiväruuhkassa. Olenpahan nyt kokenut senkin, miltä tuntuu seistä paikallaan Länsiväylällä satasen nopeusrajoitusalueella.

Ne viikonlopun “aktiviteetit” sisälsivät muun muassa Troijan Hevosen järjestämän peltotyökurssin Mäntsälässä/Kellokoskella. Kurssipäivä (Sunnuntai) alkoi hillittömän aikaisin, 7:45, Viikistä.  Oli kylmää, kalsarit olis ollu erittäin jees, mut onneksi oli edes untuvaliivi. Meitä oli noin parikymmentä ja kurssihevosia oli viisi: oli 17-vuotias kyntö- ja vetomestari “Uuras”, joka kyllä veti auraa pellolla suorastaan yli-innokkaasti. Auraaminen on muuten melkoisen vaikeaa. Aura lähtee helposti luikertelemaan milloin minnekin. Jos se nousee pintaan, kuten mulle kävi kerta toisensa jälkeen, hevonen “karkaa”, koska vastus vähenee yhdenäkin ja se on jo valmiiksi lavoillaan. Olen paljon parempi hevosen ohjastushommassa kuin auran ohjailussa. Yksi hevosista oli ruuna Jalo-Jussi, joka oli päässyt vähän plösähtämään työn puutteessa laitumella. Lisäksi oli muitakinkin työn sankareita, joiden nimiä en muista. Mainitaan vielä yksi neiti 3-vee, hän oli opettelemassa luokkivaljaitten pukemista ja raskaammanpuoleisen kärryn vetämistä. Isäntinä oppimistapahtumassa olivat herrat “Topi” ja “Eino” ja lisäksi paikalla oli muita työhevoskulttuurin vaalijoita. Topi viänti paksuu savvoo, eikä vallitseva puheen nuotti ollut espoolainen. Kyntämisen lisäksi päivän aikana opeteltiin valjastamista, äestämistä, ohjastamista, niittämistä (niittokoneen nimi oi Herkules!!!) ja haravakoneella ajoa. Haravakoneella ajo on aika lunkia, se oli perinteisesti se homma, millä pikkunassikat sisäänajettiin peltotöihin ja hevosen käsittelyyn. Siistii! Vielä kun osais ajaa tukit metästä hevosella… ehkä senkin aika tulee. Ehkä on sittenkin hankittava suomenhevonen, jotta voisi tehdä maatöitä ja ajaa omat polttopuut pihaan luomusti…  kyntävä lusitaano kuulostaa melkein yhtä vakuuttavalta kuin lentävä suokki?

Asiasta Neuvostoliittoon ja kyntämisestä aika palata takaisin Lisättyyn Todellisuuteen ja kaupunkisuunnitteluun. Otaniemi vaikenee.

Olen juoksuttanut Noloa paljon sen Belgian keikan jälkeen. Syy on se, että haluaisin kokeilla joskus maasta työskentelyä hevonen vapaana. Haluaisin sitä ennen vahvistaa “henkistä bondia” hepan kanssa. Haluan että tarkkaavainen töissäoleminen, ympärilläni liikkuminen ja siirtymiset siten että minä ohjaan keskeltä käsin äänellä ja keholla, vaikkakin liinan ja raipan säestyksellä, on hevoselle yhtä arkipäiväistä kuin kentällä ratsastus. Se valmistelee minun logiikallani heeboa siihen, että hän työskentelee kanssani ympyrällä jonain päivänä myös ilman kiinteän narun muodostamaa yhteyttä. Saas nähdä, päästäänkö siihen, ja millaisia reaktioita tulee vastaan. Toinen etu on tietysti se, että saan hevosen verkattua jyskyttämättä sen selkää plus näen “päivän fiiliksen”, kun seison loitompana.  Miinusta on hevosen laittamisen hidastuminen, remelien sököttäminen kun äheltää kapsonia suitsien päälle. Silti vaivannäkeminen kannattaa, on ollut pariinkin otteeseen sellaisia tilanteita, että kiltti hevonen on yhtäkkiä rykäissyt laukkaan liina sinkeällä, tai ei olekaan suostunut siirtymään käyntiin/pysähtymään askellajissa alaspäin useammankaan pyynnön jälkeen, jolloin on joutunut “muistuttamaan” asiasta terävästi. Silloin olen iloinnut siitä että liina _ei_ ole ollut kiinni kuolaimessa.

Tekisi kyllä kutaa laajentaa repertuaaria kavalettiharjoituksiin ja estehyppelyyn, mutta se laiskuus…

PS. Tuhi-kissa kirjoitti otsikon

puomiharjoituksia ja kavaletin kokoinen este, luultavasti tamman ensimmäinen, kun ei heti ymmärtänyt, että siitä voi mennä yli. lopulta tajuttiin ja oltiin hyvin iloisia tamma ja minä.

Anyhow, tänään olin tunnilla Jaskalla, ja piiitkästä siinä oli jopa jotain tolkkua. Ehkä lämmin 20 C sää (jaa mää vai?) auttaa jäykkää ratsua ja ratsastajaa. Ihanaa vastakaukkaa, ja Leutosmaista myötäämistä kyynärpäästä lähtien. Täykkärillä, jonka pää on luonnostaan alhaalla tule helposti etko, jos pitää kyynärät klassisesti kropassa kiinni. Ja kun eihän ne etko-lonkat jousta tarpeeksi. Yksi ratsastuksen tarkoitus: olut maistuu paljooon paremmalta sen jälkeen.

18.-20.5., mää niinkun halusin omistaa teille, tehän olette duunissa, mutta jos aikaa liikenisi silti. Entiiä, josko Soilella olis joku irtsari sillon meille?!

Toiselle tunnille sain pikku aasitamman. Olinkin jo vähän ounastellut että saan sen. Pikkuinen oli tosi suloinen, todella herkkä ja lähes pelkästään painolla ratsastettava. Jos ei ollut hyvin selkeä apujen kanssa tuli kaikenlaista hätäistä sivuliirtoa ja silloinkin kun paino ei ollut ihan keskellä. todella opettevaista. Tuntui vähän kun olisi ratsastanut yhteistyöhaluisella pupulla. Pikkuinen väsyi liikkeisiin aika nopeasti ja ei jaksanut keskittyä, viskoi sitten päätä ja polki etujaloillaan ärtyneesti, mutta jatkoi sitten urheasti tehtävää.
Kun se tottuu työskentelyyn ja sen lihaksisto kehittyy siitä tulee vielä mainio pikkuratsu.